Operaatio Kunnon kansalainen osa 2

Kirjoitin tammikuussa miten meillä oli Inkerin kanssa mennyt treenit vähän mönkään. Uusintatreenien ajankohta on vain venynyt ja venynyt, mutta tuossa reilu viikko sitten sain vihdoin kysyttyä häntä taas avustamaan. Jännitin vähän, että K olisi säikäyttänyt hänet viime kerralla niin pahasti, ettei enää suostuisi treeneihin, mutta näin ei onneksi ollut käynyt. 

Treenattiin taas samalla ulkokentällä ja tällä kertaa keskellä kirkasta päivää, että Koda varmasti näki hyvin. Inkeri käveli kauempana kentän laidasta laitaan ja me lähdettiin Kodan kanssa hissuksiin lähestymään. Hihnan pidin koko ajan löysällä, että K sai kulkea miten halusi. Palkkaa annoin aina, jos se katsoi ensin rauhallisesti kohdetta ja sitten minua. Mentiin aina muutama askel kerralla lähemmäksi ilman mitään ongelmia. Muutaman metrin päähän päästyämme alkoi Koda katselemaan Inkeriä vähän epäluuloisesti, mutta pysyi kuitenkin koko ajan rauhallisena ja pystyi keskittymään muuhunkin. Lopetettiin treenit tähän. 

Eilen meillä oli kentällä ykkösten kanssa treenit. Muiden treenien aikana K sai odottaa vaunussa ja otin sen pois vasta omalla vuorollamme. Alun perin olin ajatellut tehdä ohitustreeniä jonkun Kodalle vieraan ihmisen kanssa, mutta kentän ympärillä oli muutenkin sen verran häiriötä, että unohdettiin tämä suunnitelma. Sen sijaan keskityttiin vain siihen, että Koda pysyisi rauhallisena häiriöstä huolimatta ja pystyisi keskittymään minuun. Tässä ei ollutkaan mitään ongelmaa. Välillä piti vilkuilla muita, mutta hienosti keskittyi silti minuun. Pystyttiin ottamaan jopa perusasentoa ja pientä seuraamista sekä istu-maahan vaihtoja. Seuraamisessa ei kontakti oikein tahtonut pysyä ja perusasennossakin piti vilkuilla muita, mutta sanoisin että tilanteen huomioon ottaen se meni hyvin. Istumaannousuun saatiin vinkki treenata sitä käsikosketuksella, kun kysyin opettajalta miten siihen saisi lisää vauhtia. 

Eilen iltapäivällä käytiin vielä kämppiksen kanssa keskustassa koirien kanssa lenkillä. Ohikulkijoihin Koda ei reagoinut muuta kuin korkeintaan vilkaisemalla. Välillä ei jopa huomannut ollenkaan, kun keskittyi vain haistelemaan maata. Odoteltiin myös jonkin aikaa kaupan ovien lähellä, kun kämppis kävi apteekissa eikä K siinäkään reagoinut ihmisiin kuin katsomalla. Yhdessä vaiheessa rauhoittui jopa maahan makaamaan, eikä noussut vaikka ihmisiä kulki ohi. Kaupalta lähtiessä piti yhdelle miehelle vähän huutaa, kun itse en ollut häntä huomannut, mutta muuten kotimatka sujui taas ilman mitään ongelmia tai negatiivisia reaktioita. 

Räyhä-Roopen kuulumisia

Tammikuun lopussa kirjoitin miten Kodan räyhääminen oli joululoman aikana mennyt huonompaan suuntaan. Nyt ollaan kuitenkin taas edistytty, ollaan varmaan aika lailla samassa pisteessä kuin ennen joululomaa - ellei jopa vähän paremmassa. Ihmisohitukset onnistuu lähietäisyydeltä jopa ilman nameja, kun vain sanallisesti kehun Kodaa ja onnistuneita koiraohituksiakin ollaan saatu, kun toinen koira ei reagoi mitenkään. Näihin kuitenkin tarvitsee vielä huomattavasti enemmän välimatkaa.

 

Helmi-maaliskuussa olin 5 viikkoa Kalajoella työssäoppimassa. Paikka sijaitsi muutaman kilometrin päässä keskustassa, joten siellä ei paljon liikennettä ollut ja olin ihan varma että hypätään taas edistyksessä rutkasti taaksepäin, mutta niin ei onneksi käynyt! Koko aikana käytiin ehkä pari kertaa keskustassa lenkillä ja molemmat kerrat menivät todella hyvin ja sama homma on jatkunut vielä Kannuksessakin. 

Pari viikkoa sitten tapahtui käytännöntunnilla ikävä tapaus. Oltiin koulun alueella tekemässä hakua (minun piti kirjoittaa näistä treeneistä omakin postaus, mutta olen saamaton kakka :D) ja annoin Kodan hetkeksi kämppikselleni, kun itse tein jotain muuta siinä vieressä. Kodalla ei ollut koppaa päässä ja yhden kennellinjalaisen lähtiessä siitä meidän läheltä liikkeelle kävi K hänen selkäänsä. Ihan puhdas vahinko, kyseinen henkilö ei muistaakseni tiennyt Kodan ongelmista ja kämppikseni luuli koiran olevan kyseisen ihmisen kanssa sujut. Mitään ei onneksi käynyt, henkilö vain tunsi Kodan hampaat selässään, ei muuta. 

Noh, asia jäi ja jatkettiin elämää normaalisti. Seuraavalla viikolla opettaja otti asian kuitenkin kanssani puheeksi. Ei siinä mitään, sovittiin vain, että käytän koppaa aina lenkkeillessä ja käytännön tunneilla silloin kun odotan vuoroani. Käytettiinhän me sitä jo muutenkin vilkkaammilla alueilla lenkkeillessä. 

Itkuhan siinä kuitenkin silloin pääsi, samoin tätä kirjoittaessa, ja olin asiasta aika masentunut pari päivää. Alkaa jo kyllästyttää noiden ongelmien kanssa tappelu, vaikka eteenpäin ollaan menty rutkasti ja tiedän tekeväni kaiken oikein. Tuotakaan vahinkoa ei todennäköisesti olisi päässyt käymään, jos K olisi ollut silloin minun käsissäni. Mielessä kävi silloin, ja on käynyt ennenkin, että olisiko vain helpompi ja kaikille parempi viedä Koda piikille. Se koira ei siitä kuitenkaan mitenkään kärsi. Mutta ainakin vielä se saa pitää henkiriepunsa. 

Viime viikolla meillä oli hallilla käytännöntunti. Tehtiin tottista opettajan kanssa, josta Koda ei oikein tykkää. Sellainen räiskyvä ja innokas persoona, joka heiluttelee välillä paljon käsiään. Viimeksi kun meillä oli kyseisen opettajan tunti K oli vähän väliä haukkumassa hänelle, mutta nyt meni huomattavasti paremmin. Välillä se saattoi katsoa opettajaa epäluuloisesti, mutta pysyi muistaakseni koko tunnin hiljaa! 

Ehkä me tästä vielä eteenpäin päästään.

Sori saatte vanhoja kuvia, koska nyt talvella ottamani ovat ihan järkyttävää kuraa. Mikä on myös syy siihen, ettei muutenkaan ole viime aikoina ollut oikein motivaatiota kuvata.