Kun Piisku tuli taloon

Postauksen kuvat © Heidi Haapaniemi, ellei toisin mainita.

Kaikki alkoi siitä, kun toukokuussa sain eräänä päivänä yhtäkkiä soiton opettajaltani: "Haluaisitko projektikoiran? Mimille on tullut taas pentuja." Luokkakaverillani oli jo aiemmin ollut kyseisen nartun ensimmäisestä pentueesta tulliprojekti ja opettajallani on myös koira samasta pentueesta, joten tiesin niiden olevan tosi kivoja koiria. En pidä itseäni yhtään noutajaihmisenä, mutta olin odottanut omaa projektia jo puoli vuotta ja Mintun projekti oli tehnyt minuun vaikutuksen, joten vastasin välittömästi myöntävästi. Ehkä oma käyttökultainen muuttaisi mieleni niistä lopullisesti.

Kesäkuisena perjantaina klo 20 olimmekin sitten Mintun kanssa jälleen takaisin tutussa ja turvallisessa Kannuksessa. Takana oli kahdeksan tunnin raskas, mutta myös hauska ja odotettu reissu Jyväskylään, josta matkaamme lähti reipas kahdeksanviikkoinen työkoiran alku nimeltään Pipsa aka Piisku. Se on koulun kautta minulle tullut projektikoira, josta kaavaillaan isona lude- tai tullikoiraa. Pipsa on luonani koulutettavana noin puolesta vuodesta vuoteen, syksyllä selviää tarkemmin. Sen kanssa tullaan treenaamaan esine-etsintää, jälkeä ja tottista.

Piisku on nyt ehtinyt olla luonamme pari viikkoa ja on osoittautunut todella kivaksi pennuksi. Sisäsiisteys ja yksinolo on jo melko hyvällä mallilla, ei ole herättänyt minua öisin ja matkustaa autossa ilman mitään ongelmia. Tavaroitani tai raajojani se sen sijaan ei säästele, koko ajan saa olla antamassa jotain sallittua purtavaa tilalle. Rohkeutta tältä pennulta ei puutu, mikä on erittäin kivaa vaihtelua Kodan epävarmuudelle. Menee reippaasti tutustumaan uusiin ihmisiin ja asioihin eikä pelkää komentaa itseään monta kertaa isompiakaan koiria, jos nämä käyvät hermoille.

Pentu on myös tähän mennessä vaikuttanut oikein pätevältä treenikaverilta! Motivoituu hyvin ruoalla ja tykkää tehdä minun kanssa hommia. Lelulla en ole vielä juurikaan palkannut, mutta uskon että tulee toimimaan silläkin hyvin. Nenäänsä ja takapäätään Pipsa käyttää myös hyvin. Vähän hitaalta oppijalta se vaikuttaa, mutta ehkä olen vain jo unohtanut Kodan pentuajan tai en ole treenannut tarpeeksi paljon. Kaiken kaikkiaan se on kuitenkin todella kiva pentu ja tuntuu jo nyt ihan hirveältä ajatella, että sitten vuodenvaihteessa siitä pitää ehkä luopua.

Koda on ottanut pennun hyvin vastaan. Kotiin tullessamme se oli heti innoissaan tutustumassa, mutta minun odotusteni vastaisesti osasi myös heti alusta asti jättää pennun omatoimisesti rauhaan. Pihalla sitä ei pentu juurikaan kiinnosta ja sisällä painivat nätisti keskenään. Piisku on ollut mahtava leikkikaveri Kodalle, koska se ei säiky isomman leikkiörinöitä eikä anna periksi.

Pahamaineinen flexi

Kaikki kuvat © Kirsi R.

Käytiin eilen Kodan kanssa pitkällä lenkillä kaupungilla. Kaikki meni hyvin ja molemmat olivat iloisia. Se ei edes räyhännyt kenellekään, vaikka minulla ei ollut nameja mukana ja välillä näytti siltä että kohta räjähtää. Sain sen huomion kuitenkin aina siirrettyä muualle tarpeeksi ajoissa. Joessakin Koda kävi pari kertaa kahlaamassa ihan itsenäisesi ja halusi mennä vielä takaisinkin, kun olin kääntymässä pois. Ehkä siitä vielä kunnon vesipeto tulee.

Sitten koitti kotiinpaluu. Oltiin jo melkein perillä, kun huomasin että takaa tulee pyörä - ja niin huomasi Kodakin. Kutsuin Kodaa äkkiä luokse, mutta pyörä oli jo liian lähellä ja K:n kaikki huomio siinä. Oli jo liian myöhäistä minun tehdä mitään, joten katsoin vain suu auki järkyttyneenä, kun K törmäsi pyörään ja ulinan säestyksellä lensi kuperkeikan kautta asvaltille. En ole koskaan nähnyt Kodaa niin peloissaan, kun se paniikissa kiirehti mahdollisimman kauas pyörästä. Fyysisiltä vammoilta onneksi vältyttiin, ei sanonut mitään kun painelin koiran läpi ja pystyi heti kävelemään normaalisti. Tänäänkin on ollut ihan normaali riehakas itsensä. Nyt vain toivotaan, ettei se kehitä mitään pyöräkammoa itselleen. 

En syytä pyöräilijää tapahtuneesta enkä sen koommin myöskään itseäni, molemmat toimi tilanteessa vähän väärin. Pyöräilijä ei ilmoittanut mitenkään tulostaan ja minulla oli koira tuossa pahamaineisessa flexissä pitkällä hihnalla, koska olin juuri katsonut ettei lähellä näkynyt ketään. Tämän jälkeen meillä siirrytään kyllä takaisin normaaleihin hihnoihin, ettei tällaisia vahinkoja pääse enää käymään. Olen silti edelleen sitä mieltä, että flexi on oikeissa käsissä hyvä ja kätevä keksintö.

Ja pyöräilijälle pointsit hienosta toiminnasta! Pysähtyi kysymään kävikö Kodalle mitään ja talutti pyöränsä pois paikalta. Vähän harmittaa, etten itse tajunnut siinä tilanteessa kysyä, ettei hänelle tai pyörälle käynyt mitään. 

Mitä mieltä te olette flexeistä?

Operaatio Kunnon kansalainen osa 2

Kirjoitin tammikuussa miten meillä oli Inkerin kanssa mennyt treenit vähän mönkään. Uusintatreenien ajankohta on vain venynyt ja venynyt, mutta tuossa reilu viikko sitten sain vihdoin kysyttyä häntä taas avustamaan. Jännitin vähän, että K olisi säikäyttänyt hänet viime kerralla niin pahasti, ettei enää suostuisi treeneihin, mutta näin ei onneksi ollut käynyt. 

Treenattiin taas samalla ulkokentällä ja tällä kertaa keskellä kirkasta päivää, että Koda varmasti näki hyvin. Inkeri käveli kauempana kentän laidasta laitaan ja me lähdettiin Kodan kanssa hissuksiin lähestymään. Hihnan pidin koko ajan löysällä, että K sai kulkea miten halusi. Palkkaa annoin aina, jos se katsoi ensin rauhallisesti kohdetta ja sitten minua. Mentiin aina muutama askel kerralla lähemmäksi ilman mitään ongelmia. Muutaman metrin päähän päästyämme alkoi Koda katselemaan Inkeriä vähän epäluuloisesti, mutta pysyi kuitenkin koko ajan rauhallisena ja pystyi keskittymään muuhunkin. Lopetettiin treenit tähän. 

Eilen meillä oli kentällä ykkösten kanssa treenit. Muiden treenien aikana K sai odottaa vaunussa ja otin sen pois vasta omalla vuorollamme. Alun perin olin ajatellut tehdä ohitustreeniä jonkun Kodalle vieraan ihmisen kanssa, mutta kentän ympärillä oli muutenkin sen verran häiriötä, että unohdettiin tämä suunnitelma. Sen sijaan keskityttiin vain siihen, että Koda pysyisi rauhallisena häiriöstä huolimatta ja pystyisi keskittymään minuun. Tässä ei ollutkaan mitään ongelmaa. Välillä piti vilkuilla muita, mutta hienosti keskittyi silti minuun. Pystyttiin ottamaan jopa perusasentoa ja pientä seuraamista sekä istu-maahan vaihtoja. Seuraamisessa ei kontakti oikein tahtonut pysyä ja perusasennossakin piti vilkuilla muita, mutta sanoisin että tilanteen huomioon ottaen se meni hyvin. Istumaannousuun saatiin vinkki treenata sitä käsikosketuksella, kun kysyin opettajalta miten siihen saisi lisää vauhtia. 

Eilen iltapäivällä käytiin vielä kämppiksen kanssa keskustassa koirien kanssa lenkillä. Ohikulkijoihin Koda ei reagoinut muuta kuin korkeintaan vilkaisemalla. Välillä ei jopa huomannut ollenkaan, kun keskittyi vain haistelemaan maata. Odoteltiin myös jonkin aikaa kaupan ovien lähellä, kun kämppis kävi apteekissa eikä K siinäkään reagoinut ihmisiin kuin katsomalla. Yhdessä vaiheessa rauhoittui jopa maahan makaamaan, eikä noussut vaikka ihmisiä kulki ohi. Kaupalta lähtiessä piti yhdelle miehelle vähän huutaa, kun itse en ollut häntä huomannut, mutta muuten kotimatka sujui taas ilman mitään ongelmia tai negatiivisia reaktioita. 

Räyhä-Roopen kuulumisia

Tammikuun lopussa kirjoitin miten Kodan räyhääminen oli joululoman aikana mennyt huonompaan suuntaan. Nyt ollaan kuitenkin taas edistytty, ollaan varmaan aika lailla samassa pisteessä kuin ennen joululomaa - ellei jopa vähän paremmassa. Ihmisohitukset onnistuu lähietäisyydeltä jopa ilman nameja, kun vain sanallisesti kehun Kodaa ja onnistuneita koiraohituksiakin ollaan saatu, kun toinen koira ei reagoi mitenkään. Näihin kuitenkin tarvitsee vielä huomattavasti enemmän välimatkaa.

 

Helmi-maaliskuussa olin 5 viikkoa Kalajoella työssäoppimassa. Paikka sijaitsi muutaman kilometrin päässä keskustassa, joten siellä ei paljon liikennettä ollut ja olin ihan varma että hypätään taas edistyksessä rutkasti taaksepäin, mutta niin ei onneksi käynyt! Koko aikana käytiin ehkä pari kertaa keskustassa lenkillä ja molemmat kerrat menivät todella hyvin ja sama homma on jatkunut vielä Kannuksessakin. 

Pari viikkoa sitten tapahtui käytännöntunnilla ikävä tapaus. Oltiin koulun alueella tekemässä hakua (minun piti kirjoittaa näistä treeneistä omakin postaus, mutta olen saamaton kakka :D) ja annoin Kodan hetkeksi kämppikselleni, kun itse tein jotain muuta siinä vieressä. Kodalla ei ollut koppaa päässä ja yhden kennellinjalaisen lähtiessä siitä meidän läheltä liikkeelle kävi K hänen selkäänsä. Ihan puhdas vahinko, kyseinen henkilö ei muistaakseni tiennyt Kodan ongelmista ja kämppikseni luuli koiran olevan kyseisen ihmisen kanssa sujut. Mitään ei onneksi käynyt, henkilö vain tunsi Kodan hampaat selässään, ei muuta. 

Noh, asia jäi ja jatkettiin elämää normaalisti. Seuraavalla viikolla opettaja otti asian kuitenkin kanssani puheeksi. Ei siinä mitään, sovittiin vain, että käytän koppaa aina lenkkeillessä ja käytännön tunneilla silloin kun odotan vuoroani. Käytettiinhän me sitä jo muutenkin vilkkaammilla alueilla lenkkeillessä. 

Itkuhan siinä kuitenkin silloin pääsi, samoin tätä kirjoittaessa, ja olin asiasta aika masentunut pari päivää. Alkaa jo kyllästyttää noiden ongelmien kanssa tappelu, vaikka eteenpäin ollaan menty rutkasti ja tiedän tekeväni kaiken oikein. Tuotakaan vahinkoa ei todennäköisesti olisi päässyt käymään, jos K olisi ollut silloin minun käsissäni. Mielessä kävi silloin, ja on käynyt ennenkin, että olisiko vain helpompi ja kaikille parempi viedä Koda piikille. Se koira ei siitä kuitenkaan mitenkään kärsi. Mutta ainakin vielä se saa pitää henkiriepunsa. 

Viime viikolla meillä oli hallilla käytännöntunti. Tehtiin tottista opettajan kanssa, josta Koda ei oikein tykkää. Sellainen räiskyvä ja innokas persoona, joka heiluttelee välillä paljon käsiään. Viimeksi kun meillä oli kyseisen opettajan tunti K oli vähän väliä haukkumassa hänelle, mutta nyt meni huomattavasti paremmin. Välillä se saattoi katsoa opettajaa epäluuloisesti, mutta pysyi muistaakseni koko tunnin hiljaa! 

Ehkä me tästä vielä eteenpäin päästään.

Sori saatte vanhoja kuvia, koska nyt talvella ottamani ovat ihan järkyttävää kuraa. Mikä on myös syy siihen, ettei muutenkaan ole viime aikoina ollut oikein motivaatiota kuvata. 

Luustokuvat

Koda täytti helmikuun alussa 2 vuotta! Hirvittävän nopeasti mennyt tämä aika, vastahan se oli ihan pieni pentu. Synttärit vietettiin tänä vuonna Kalajoella, koska olin samaan aikaan harjoittelussa Kalajoen pieneläinhoitolalla. Vapaapäivä ei kuitenkaan valitettavasti osunut juuri sille päivälle, joten en voinut viettää kaikkea aikaani päivänsankarin kanssa. Käytiin kuitenkin tauollani vähän pidempi lenkki vapaana ja leikittiin pallolla. Illalla se sai vielä synttärikakun missä oli lihaa, tonnikalaa, juustoa, meetwurstia ja nameja.

Reilu pari viikkoa sitten käytiin myös luustokuvissa Nivalassa eläinklinikka Nivelessä (mukava paikka, suosittelen!). Koda osasi käyttäytyä todella hienosti, vaikka pari ikävää juttua pääsikin sattumaan. Tullessamme vastaanotolle sisällä oli nimittäin husky, joka pääsi omistajaltaan irti ja suuntasi heti meidän luokse. Hetken haisteltuaan se sitten kävikin päälle, mutta onneksi saatiin nopeasti irti eikä mitään pahempaa päässyt käymään. Tällä viikolla Koda tosin räyhäsi lenkillä luokkakaverin huskylle, että en tiedä tuliko jotain traumoja vai oliko tämä vain sitä etteivät tule enää toimeen. 

Hetken päästä siihen tuli sitten yksi hoitajista rapsuttelemaan Kodaa eikä se sanonut yhtään mitään! Aluksi katseli vähän epäluuloisena, mutta muuten ei mitään ongelmaa. Eikä sanonut toisellekaan hoitajalle mitään, kun käveli meidän ohi. Odotustilaan siirryttäessä kolmas hoitaja ja itse lääkäri olikin sitten ihan hirveän pelottavia. Raukka yritti paniikissa juosta lääkäriä karkuunkin, kun olisi kuunnellut sydäntä niin jätettiin se sitten välistä, kun ei tullut mitään. 

Kuvat saatiin otettua ilman ongelmia ja hyvältä näyttää! Kennelliittoon en kuvia lähettänyt, joten en tiedä mitä sieltä sanottaisiin, mutta lääkärin mukaan selkä ja kyynärät terveet, lonkat joko B/B tai C/C. Kyselin mielipiteitä myös muilta ihmisiltä ja kaikki olivat samoilla linjoilla lääkärin kanssa.

Operaatio Kunnon kansalainen osa 1

Joululoman aikana Kodan rähjääminen meni huomattavasti huonompaa suuntaan. Vietimme nimittäin kaksi viikkoa käytännössä keskellä ei mitään, missä ei paljon vieraita ihmisiä tullut vastaan, joten onko tuo nyt ihmekään. Ennen lomaa ohitukset onnistuivat hyvin vaikka vieras olisi kävellyt melkein vierestä, mutta nyt joutuu taas väistämään monta metriä että pääsee ongelmitta ohi. Eikä asiaa yhtään helpota ulkona vallitseva pakkanen, niin että kädet jäätyy kun yrität palkata koiraa.

Nyt pitää sitten vain lisätä välimatkaa ja jatkaa näitä LAT-treenejä (Look At That), mitä ollaan koko ajan tehtykin lenkkeillessä. Sen lisäksi tehdään aina välillä BAT-treenejä (Behavior Adjustment Training). Näistä kirjoitan mahdollisesti omat postauksensa myöhemmin, missä selitän tarkemmin kys. koulutusmenetelmistä.

Hiljaksiin olen alkanut nyt tutustuttaa Kodaa muihin kennellinjalaisiin yllä mainittuja keinoja käyttäen, että saataisiin hyviä kokemuksia vieraista ihmisistä ja se alkaisi ehkä tajuamaan että vieraat on oikeasti tosi kivoja. Reilu viikko sitten aloitettiin homma tutustumalla yhteen luokkalaiseeni, jota K on tainnut aiemmin nähdä vain etäältä käytännöntunneilla. Kutsutaan häntä nyt vaikka Martaksi. 

Alkuun piti tietenkin huutaa kauheasti, mutta kyllä Koda siitä sitten rauhoittui, kun päästiin kunnolla aloittamaan. Martta odotti hallin toisessa päässä, kun me aloitimme toisessa päässä tekemällä LATia. Lyhyesti selitettynä siis naksautus ja palkka aina, kun koira katsoo rauhallisesti epämiellyttävää kohdetta eli tässä tapauksessa Marttaa. Pikkuhiljaa lähdettiin tästä sitten etenemään lähemmäs, kun Koda alkoi olla rennompi. Jossain vaiheessa Martan pystyi myös antaa kävellä edes takaisin, eikä K siitäkään juurikaan välittänyt, mitä nyt alkuun meinasi vähän haukahtaa. Lopulta päästiinkin ihan johonkin parin metrin etäisyydeelle niin, että Koda kulki ihan löysällä hihnalla ja tässä vaiheessa pidettiin pieni tauko. 

Tauon jälkeen siirryttiin taas muutaman metrin päähän Martasta, kun hän otti nameja ja alkoi kyykyssä heitellä niitä yksitellen Kodalle. Tässä vaiheessa Koda oli jo ihan intopiukeana menossa Martan luo, joten siirryttiin aika nopeasti lähemmäs. Loput namit syötiinkin sitten jo suoraan kädestä, kun oltiin päästy ihan vierelle ilman mitään ongelmia ja tämän jälkeen Martta olikin ihan paras. 

Viime viikon maanantaina tehtiin sama juttu erään ykkösen kanssa, jota kutsutaan nyt vaikkapa Inkeriksi. Nämä treenit eivät menneet ihan niin hyvin kuin odotin, mutta se on täysin omaa syytäni ja ensi kerralla tehdään sitten paremmin. Ensinnäkin treenipaikkana oli ulkokenttä ja ajankohta iltapäivä, joten siellä oli ehtinyt tulla jo todella pimeää. Toiseksi olin unohtanut namipurkin asuntolaan, joten oli "pakko" vetää "loppuun" asti kolmella nakilla. 

Aloitettiin ihan samalla tavalla kuin Martankin kanssa. Noin puoleenväliin päästiin ilman ongelmia, mutta sitten piti välillä alkaa haukkua. Tässä vaiheessa olisi jo pitänyt vain odottaa, että Koda ehtii rauhoittua ja jättää treenit siihen, mutta kun on muka niin kamala kiire niin piti jatkaa vielä lähemmäs. Tavallaan tajusin sen jo silloin, mutta en ymmärrä miksi piti silti vielä jatkaa. Päästiin kuitenkin lopulta ihan muutaman metrin päähän, mutta Koda ei todellakaan ollut tarpeeksi rento. 

NOH, olisimpa tajunnut jättää treenit edes tähän, mutta eeeei. Pidettiin lyhyt tauko ja siirryttiin seuraavaksi siihen vaiheeseen, että Inkeri heittelee Kodalle nameja. Tämä meni ihan hyvin, päästiin jopa siihen asti, että nameja pystyi syöttämään kädestäkin. Tässä vaiheessa K päätti kuitenkin yhtäkkiä alkaa taas haukkua, mikä yllätti minut tapahtumahetkellä kovasti, mutta jälkikäteen ajatellen ihan odotettavaa. Inkeri kuitenkin vaikutti itsekin vähän jännittyneeltä ja sitten vielä se, että oli tosiaan edetty ihan liian nopeasti. Koda suostui kuitenkin rauhoituttuaan vielä syömään muutaman namin nätisti Inkeriltä ja jätettiin treenit siihen. 

Mutta tästä on nyt opittu ja ensi kerralla tehdään paljon paremmin! Jatkossa pilkotaan treenejä huomattavasti pienempiin osiin ja lopetetaan mielummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Treenit tehdään myös jatkossa aina valaistussa hallissa tai ulkona päiväsaikaan.

Tavoitteet vuodelle 2018

Vuosi lähenee loppuaan, joten nyt olisi varmaan hyvä aika miettiä tavoitteita ensi vuodelle. Kuluneen vuoden aikana on ollut ylä- ja alamäkiä niin koirajutuissa kuin henkilökohtaisessa elämässäkin, mutta pääsääntöisesti sanoisin tämän olleen melko hyvä vuosi. Toivon seuraavan vuoden olevan vielä edellistäkin parempi niin meille kuin myös teille kaikille.

Ohjaaja tavoitteet vuodelle 2018

• Suunnitelmallisuutta treeneihin. Tällä hetkellä meidän treenikuviot on luokkaa "menen treenaamaan silloin kun sattuu huvittamaan ja teen aina samoja juttuja". Minulla ei ole mikään kiire tai kamala hinku kisaamaan, joten sinänsä tämä ei haittaa mitään. Mutta olisihan se joskus kiva päästä kisakentille asti, joten pidemmän päälle tällainen ei ole toimivaa. Jatkossa yritän siis suunnitella treenimme paremmin ja treenien jälkeen kirjoitan ylös miten meni ja mitä teimme. Lisäksi yritän videoida treenejämme. 

• Enemmän treenejä. Tähän pätee samat syyt kuin yllä olevaankin. Tällä hetkellä käymme treenamassa ehkä pari kertaa kuukaudessa, joten määrää pitää ihan ehdottomasti lisätä. Jos ei muuten niin edes sen takia, etten maksanut 50€ turhaan hallikortista.

• Kärsivällisyyttä, rauhallisuutta ja johdonmukaisuutta. Minua vähänkin tuntevat ihmiset ovat varmasti huomanneet etten ole kovin kärsivällinen persoona ja tämä pätee oikeastaan ihan kaikkeen. Kärsimättömyys taas johtaa siihen, että ärsyynnyn todella helposti ja se ei ole mitään hiljaista kuultavaa. Luonnollisesti tämä sama toistuu myös koirajutuissa, erityisesti lenkkeillessä kun koira ei osaakaan lukea ajatuksiani tai tee juuri niin kuin sanon sillä samaisella sekunnilla. Kyllähän sen jälkikäteen aina tajuaa, ettei se koiralle raivoaminen mitään auta, mutta silloin on jo liian myöhäistä. Samoin uusia juttuja opeteltaessa hermostun herkästi, jos Koda ei tajuakaan heti mitä ajan takaa. Jotenkin itsellä vain on päässä ajatus, että se on paimenkoira, joten tottakai sen kuuluu tajuta aina heti mitä haluan. Vaikka eiköhän se vika ole ihan minussa itsessäni, kun en vielä osaa kunnolla. Ensi vuonna yritän siis kehittää itsehillintääni, ettei tulisi ainakaan siihen koiraan purettua pahaa mieltä, koska kyllähän tuollainen varmasti vaikuttaa suhteeseen. 

• Enemmän yhdessäoloa ja terveellisemmät elämäntavat. Etenkin nyt syksyllä koulu on tuntunut vievän ihan hirveästi aikaa ja olen jatkuvasti väsynyt. Tämä taas johtaa siihen, ettei oikein jaksa lenkkeillä koiran kanssa tai muutenkaan viettää sen kanssa aikaa, mikä on Kodan kannalta todella epäreilua. Elämäntavat saisi siis lähteä heti remonttiin, varsinkin syöminen. Olen oikeasti elänyt tämän syksyn käytännössä leivällä ja makaroonilla, joten siihen pitäisi saada vähän monipuolisuutta niin ehkä energiaakin olisi enemmän. 

• Blogin aktivoiminen. Blogi olisi tosiaan kiva saada aktivoitua. Erityisesti siksi, että täältä olisi sitten helppo seurata miten ollaan edistytty eri asioissa ja ylipäätään mitä ollaan milloinkin tehty. En kuitenkaan halua kirjoittamisesta liikaa paineita, joten vähintään yksi postaus viikossa kuulostaisi ihan toteutettavissa olevalta tavoitteelta. Nyt jos aletaan aktiivisemmin treenaamaankin niin on oikeasti jotain kirjoitettavaakin.

• Koulutuksissa, luennoilla ja leireillä käymistä. Tämän toteutuminen riippuu hyvin pitkälti rahatilanteestani, mikä ei ainakaan viime aikoina ole ollut erityisen hyvä. Enköhän minä vuoden aikana kuitenkin edes muutamassa tuollaisessa tule käymään. Vuoden alussa minun pitäisi vihdoin saada oma autokin, joten ei tarvitse kyydeistäkään huolehtia.

• Koirakulujen kirjaaminen. Tänä vuonna taisin tätä yrittää jo aloittaa, mutta se jäi kesken. Ensi vuonna yritän pitää koko vuoden tarkasti kirjaa koiraan menevistä kustannuksista niin näkee vähän kuinka kallista touhua tämä onkaan. 

Kodan tavoitteet vuodelle 2018

• Räyhääminen. Tämä olisi todella mukava saada kuriin. Ei välttämättä edes sille tasolle, että Koda pystyy kohtaamaan vieraan ihmisen ilman kauheaa huutoa ja hyökkimistä, mutta sentään niin ettei lenkillä tarvitse kulkea jatkuvasti silmät selässä ja koppa päässä. Tämän kanssa onkin tehty nyt jo paljon töitä ja edistystä on ihan ehdottomasti tullut. Torstain treeneissä (aiheena vastaehdollistaminen) olisiko mennyt n. 15min että sain sen kahden vieraan ihmisen luokse ihan siliteltäväksi asti ilman minkäännäköistä räyhäämistä. Noita samoja treenejä jatketaan kyllä sitten itsenäisesti lomankin jälkeen, jos saan koululta vapaaehtoisia avustajiksi. Kyllä me Kodasta vielä yhteiskuntakelpoinen saadaan. 

• Rally-toko alokasluokka. Virallisiin kisoihin tuskin ollaan menossa ainakaan vielä, mutta haluaisin saada rally-tokon alokasliikkeet kuntoon ja ehkä päästä hyväksytysti läpi jostain mölleistä. 

• Luustokuvaus. Helmikuussa Koda täyttää 2 vuotta ja silloin olisi tarkoitus kuvauttaa ainakin selkä, lonkat ja kyynärät. Pidetään siis peukut pystyssä, että Koda olisi niiltä osin terve ja pysyisi muutenkin terveenä läpi vuoden. 

• Häiriötreeniä ja luoksetulon vahvistamista. Näitä ihan ehdottomasti enemmän. Häiriöt nyt eivät niin suuri ongelma ole, mutta luoksetulo on nykyään sitä että koira tulee jos mitään mielenkiintoisempaa ei ole. Tähänkin meillä on kyllä käsky millä sen saa esim. hajultakin lähtemään, mutta olisi se kivaa (ja turvallisempaa), jos tulisi heti ensimmäisestä käskystä.

Nämä tavoitteet mielessä pitäen suunnataan vuoteen 2018. Toivotaan, että tavoitteet täyttyvät! Millaisia tavoitteita teillä on seuraavalle vuodelle?