Osallistuimme maanantaina (2.10) ensimmäistä kertaa kolmannen vuoden opiskelijoiden pitämälle agilityn alkeiskurssille. Kodan kanssahan me ollaan tehty jo jonkin verran agilitya, mutta ajattelin että olisi hyvä käydä vähän kertaamassa perusteita sellaisten ihmisten kanssa, jotka varmasti tietävät mitä tekevät.
Kurssilaisten määrä tuli vähän yllätyksenä. Olin odottanut kurssilla olevan yhteensä 5 tai 6 koirakkoa, mutta siellähän olikin varmaan 10 koirakkoa ja päälle vielä muutama ihminen, jotka olivat vain katselemassa. Kodalle tilanne oli siis vähän hankala, kun meidän kaikkien piti ahtautua pieneen halliin, mutta meni se paremmin kuin mitä olin etukäteen pelännyt. Meidät jaettiin kolmeen ryhmään, jotka tekivät sitten aina vuorollaan omia tehtäviään.
Tämän kurssikerran aiheet oli meille jo ennestään tuttuja ja Koda jaksoi tosi hyvin keskittyä, vaikka paikalla olikin paljon porukkaa. Meidän ryhmämme aloitti ensin harjoittelemaan takapäänkäyttöä tekemällä vatitreeniä ja peruuttamalla matalan tason päälle. Vatitreenissä Koda jää normaalisti pönöttämään, odottaen että ohjaan sitä jotenkin, mutta tällä kertaa se tajusi liikkua ihan itsenäisesti! Peruutuksia ei kauheasti olla tehty, joten Koda kulki alkuun ihan vinossa, mutta kyllä se siitä suoristui, kun itse vaihdoin vähän ohjaustyyliä. Tason päälle ollaan tehty peruutuksia vain kerran joskus viime syksynä, jolloin se ei onnistunut yhtään (tasokin tosin oli silloin paljon korkeampi), mutta nyt Koda osasi tosi hyvin nostaa takajalkojaan.
Sen jälkeen oli vuorossa esteen tarjoamista. Kodan kanssa ollaan tehty tätä ihan kokonaisten esteiden kanssa, mutta nyt oli käytössä pelkästään toinen siiveke, joten Koda ei tainnut sen takia ihan heti tajuta mistä oli kyse. Melko pian sekin alkoi kuitenkin sujua, vaikka aina välillä pitikin pysähtyä miettimään, että mitä tässä nyt taas pitikään tehdä. Lisäksi ohi kulki vähän väliä toisia koirakkoja joille piti aina haukkua.
Viimeisenä otettiin putkitreeniä, mikä sujuikin Kodalta ilman mitään ongelmia. Ohjaajalle tosin piti käydä vähän haukkumassa, mutta sekin hoitui yllättävän nopeasti, kun sai vähän nameja pelottavalta vieraalta. Putket suoritettiin kuitenkin innolla ja vauhdilla eikä haitannut, vaikka niissä oli mutkaakin. Itse tosin olin ihan hermona koko ajan, ettei Koda pääse karkaamaan muiden luokse, mutta aina se tuli tosi hienosti suoraan minun luokseni.
Kaiken kaikkiaan treenit sujuivat siis todella hyvin eikä muille tarvinnut jatkuvasti olla räyhäämässä, vaikka loppua kohden se haukkuminen lisääntyikin, kun aloimme molemmat väsyä. Itkuhan siinä itselläkin pääsi lopuksi, kun alkaa olla niin lopen kyllästynyt tuon koiran kanssa tappeluun. Mutta näin jälkikäteen huomaa, että todella hienostihan se osasi tuolla olla ja paljon edistystä on tapahtunut jo pelkästään tämän syksyn aikana. Opettajakin sanoi, että sillä voi nyt olla vaan joku toinen murrosikä päällä, kun keväällä ei sitä toista kivestä löytynyt kastroidessa. Toivotaan siis, että tämä tästä iän ja ahkeran harjoittelun myötä rauhoittuisi.
Tämän kurssikerran aiheet oli meille jo ennestään tuttuja ja Koda jaksoi tosi hyvin keskittyä, vaikka paikalla olikin paljon porukkaa. Meidän ryhmämme aloitti ensin harjoittelemaan takapäänkäyttöä tekemällä vatitreeniä ja peruuttamalla matalan tason päälle. Vatitreenissä Koda jää normaalisti pönöttämään, odottaen että ohjaan sitä jotenkin, mutta tällä kertaa se tajusi liikkua ihan itsenäisesti! Peruutuksia ei kauheasti olla tehty, joten Koda kulki alkuun ihan vinossa, mutta kyllä se siitä suoristui, kun itse vaihdoin vähän ohjaustyyliä. Tason päälle ollaan tehty peruutuksia vain kerran joskus viime syksynä, jolloin se ei onnistunut yhtään (tasokin tosin oli silloin paljon korkeampi), mutta nyt Koda osasi tosi hyvin nostaa takajalkojaan.
Sen jälkeen oli vuorossa esteen tarjoamista. Kodan kanssa ollaan tehty tätä ihan kokonaisten esteiden kanssa, mutta nyt oli käytössä pelkästään toinen siiveke, joten Koda ei tainnut sen takia ihan heti tajuta mistä oli kyse. Melko pian sekin alkoi kuitenkin sujua, vaikka aina välillä pitikin pysähtyä miettimään, että mitä tässä nyt taas pitikään tehdä. Lisäksi ohi kulki vähän väliä toisia koirakkoja joille piti aina haukkua.
Kaiken kaikkiaan treenit sujuivat siis todella hyvin eikä muille tarvinnut jatkuvasti olla räyhäämässä, vaikka loppua kohden se haukkuminen lisääntyikin, kun aloimme molemmat väsyä. Itkuhan siinä itselläkin pääsi lopuksi, kun alkaa olla niin lopen kyllästynyt tuon koiran kanssa tappeluun. Mutta näin jälkikäteen huomaa, että todella hienostihan se osasi tuolla olla ja paljon edistystä on tapahtunut jo pelkästään tämän syksyn aikana. Opettajakin sanoi, että sillä voi nyt olla vaan joku toinen murrosikä päällä, kun keväällä ei sitä toista kivestä löytynyt kastroidessa. Toivotaan siis, että tämä tästä iän ja ahkeran harjoittelun myötä rauhoittuisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti